Kun minä aloin kirjoittamaan näitä sivuja kukaan ei vielä kirjoittanut blogeja. Olin vissiin törmännyt tasan yhteen nettipäiväkirjaan. Ulkomaalaisia saattoi hyvinkin olla ja varmaan suomalaisiakin, mutta kukaan ei vielä oikeastaan tuntenut blogi-käsitettä. Nykyään blogaaminen on muotia ja Blogistanista löytyy jos jonkunlaista kirjoittajaa. Nettipäiväkirja-aikaan ihmiset kirjoittivat lähes aina todellisista asioista, nykyään et voi tietää kuka puhuu totta ja kuka ei. On kirjoittajia jotka kirjoittavat puhtaasti tarinaa, kirjoittajia joiden tarinassa on jokin häivähdys totuutta, mutta yli puolet tarinaa, on kirjoittajia joiden jutut on hieman sävytettyjä, mutta enimmäkseen totta ja sitten puhtaan totuuden kirjoittajia. Itse olen suurimman osan ajasta tuota viimeistä, joskus harvoin värittelen juttujani, vähemmässä määrin tosin.
Tiedän muutaman blogin mikä on puhdasta tarua ja kasapäin noita epämääräisiä keskitien kulkijoita. Harmillista tässä on se, että minä haluan uskoa blogien olevan totta (ellei ne selvästi ole täyttä puppua). Jos ihminen kirjoittaa omasta elämästä minä myötäelän ja sympatisoin. On ilkeää jos saa myöhemmin tietää tämän kaiken olevan vain tarinaa. Ei ole kiva tulla höynäytetyksi. Ehkä en vain osaa ajatella, että ihmiset keksivät juttuja kun itse on kirjoittanut aina oikeasta elämästä. Ehkä jos olisin aloittanut blogaamisen vasta nyt muodin mukana olisi tarina-blogit ihan tuttu juttu mihin olisi helppo asennoitua oikein. Toivottavasti en koskaan saa tietää suosikkiblogien olevan huuhaata.

Haluan olla hieman naiivi ja uskoa kaiken olevan ihan oikeaa elämää.