Käsiraukka voi onneksi jo vähän paremmin. Nyt siinä on enää jättilaastari. Maha ei voi hyvin. Tein kaalilaatikkoa pariksi päiväksi. Ensin söin puolet vuuasta ja myöhemmin loput. Vetäsin siis muutamassa tunnissa sellaisen pyöreän perusPyrex-lasivuuallisen laatikkoa. Oli muuten hyvää.
Kuvalla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Otin tuon maalta ja halusin tähän postaukseen vaan jonkun kivan kuva. :)
Pari juttua vielä tuohon "köyhä kadehtii köyhän rahoja". Valtio saa verotuloja vuodessa hieman alle 35 miljardia, kysyn vaan mistä ne tulee? Tavallisen pulliaisen palkkatuloista? Ja iso pah, siinä olisi aika mieletön veroprosentti Matti Maalarilla. Arvonlisäverot ym verot sitten koskettaakin jo sitä Sirkka Sairaslomalaistakin. Että se siitä sinun verorahoilla elämisestä.
Sitten se mistä saa valittaa ja mistä ei. Periaatteessa minusta jokainen saa valittaa omista asioistaan ihan niin paljon kun huvittaa, toisten asioihin ei tarvitse puuttua. Ainoa johon muutkin saavat puuttua on ehkä alkoholin suurkäyttö, huumeet, väkivalta tai muu mikä aiheuttaa läheisille surua, tuskaa, harmia tai vahinkoa. Jos tykkäät ottaa lasin punaviiniä iltaisin se ei mielestäni kuulu kellekään, mutta jos vedät kossupullon perjantaisin ja hakkaat vaimoasi niin se kuuluu.
Yksi asia minun on myönnettävä. Minä en pidä ihmisistä jotka valittavat ettei valtakunnassamme asiat muutu, mutta jättävät äänestämästä.
Äänestäminen on mielestäni hieno oikeus. Suomi on tässä asiassa niin edellä muita maita jotta on mielestäni hyvin välinpitämätöntä jättää äänestäminen kun se on tehty niin helpoksikin. Ja mihin ne maan asiat muuttuu jos me kansalaiset emme niitä muuta? Turha tulla valittamaan, että samat nassut valitaan Eduskuntaan joka kerta jos ei edes käytä ääntään. Tietenkin valitaan kun osa meistä käy äänestämässä aina ja joka kerta! Siellä se minun ehdokkaani istuu, kuten istuu myös presidenttinä.
Ja mitä rahan käyttöön tulee vielä niin minusta minä en ole millään tavalla velvollinen ilmoittamaan kenellekkään miten rahani tuhlaan. Oli ne sitten verorahoja tai ei. Sosiaalitoimen asiakkaana minä olen jo velvollinen näyttämään tiliotteeni joka kuukausi ja tekemään selkoa isommista summista (yli 50e?), minusta se on ihan tarpeeksi. Vai pitäisikö tuki-ihmisten julkaista tiliotteensa ja kuittinsa päivän lehdessä jotta jokainen veronmaksaja tietää mihin "hänen" rahansa menee? Tukia saavalla ei ole mitään yksityisyyttä? Tukia saava ihminen ei ole ihmisarvon vertainen?
ps. Anonymous-rakas, osta se namipussi jos siitä tulee hyvä mieli. Syö se murehtimatta, olet sen takulla ansainnut. Ne on
sinun rahasi, ei minun eikä naapurin. :)
Se on varmaan jotain kontrollifriikkiyttä, että jos on vähän rahaa, niin ei voi sitten ostaa MITÄÄN pientä kivaa itselleen eikä rentoutua eikä nauttia elämästä, ja sitten pitää yrittää ruveta kontrolloimaan muidenkin rahankäyttöä, kun ei itsensä kontrollointi enää riitä.
Täällä kukaan mihinkään valittamiseen ole kyllästynyt, nih!
Heh. Jotain kontrolliuttahan se on kateuden ohella. Syyllisyys muiden mielepiteistä ajaa elämään martyyrinä ja kun ei itselle voi suoda mitään niin sitten ei kyllä tasan muillakaan saa olla hauskaa. Ja näin saadaan taas yksi esimerkki josta ottaa mallia omaan elämään ja syyllistyä omasta rahan käytöstä. ;)