Lisää Annia. :D Huomasin eilen, että Annin takatassussa on selkeä nuoli. Eikö! (Jos et äkännyt niin tuo oikea kuva.) Kävin tänään estimässä flexia ja lopulta ostinkin sen iiiihanan pinkin summertime. Anni ei tosin ollut iloinen valjaista eikä flexista. Valjaat vielä meni jusjust, mutta flexi ei. Ehkä kokeilemme vielä ulkona. :D Sorruin ostamaan myös uuden hiirilelun. Kissa menikin ihan sekaisin eikä jätä tuota lelua rauhaan. On nostettava se pöydälle pois Annin silmistä jotta toinen lopettaa edes hetkeksi. En sitten tiedä mikä on niin oleellinen ero vanhaan hiiri-siima-tikkuun. :D Tunnisteet: Anni Pitkätassu
keskiviikkona, elokuuta 30
Vähän meinasin häkeltyä ja jäädä sanattomaksi tänään. Jääkaappini on pakastanut jonkun aikaa tuotteita jotka on vasemmassa reunassa. Sinällään hassusta kulmasta jos miettii niitä jäähdytin tai jotain juttuja. Toasilta kävi jo joku täällä kerran, mutta tuli niin aikasin etten noussut sängystä. Nyt valitin uudelleen ja pyysin tulemaan tänään iltapäivällä. Hitto! Heräsin juuri päikkäreiltä kun huoltomies sitten soitti, olisi 10min päästä paikalla jos olen kotona. Teititteli muuten mua puhelimessa! Kohta se sitten tuli. Jestas kun meinasin änkyttää kun oli niin söpö! Ihana nuori mies, sulonen kun enkeli! Sellainen nätisti ruskettunut, vaaleanruskea hiuksinen... Oih. Sovittiin "treffit" perjantaille, tulee fiksaamaan jääkaapin. ;) Mintun pari edellistä kirjoitusta on ollut niiiiin asiaa. :D Tunnisteet: Anni Pitkätassu
Lupaan, että seuraava postaus on jostain muusta kun kissasta. :D Mukava huomata miten Anni alkaa kotiutua. Sohvalla rötkötetään rauhassa, eikä äitin perään tarvitse aina mennä. Yölläkään en herännyt kun pari kertaa miukumiseen. Hetken toinen miukuu ja sitten käy nukkumaan. Tässä pöydällä oli kyllä yöllä käyty! Kissanhiekka paljasti! :D Lempileluiksi näyttää tulleen aiemminkin kuvissa näkynyt hiiri narun päässä sekä uutena pillit ja tuo kirjava pallo. Parvekkeellakin vierailtiin tänään omin tassuin. Kova nuuhku kävi kukkien kohdalla ja nurkissa. Yhtään ei pyrkinyt kaiteelle hyppimään. Tosin ylivarovaisena otin silti kissan sisälle kun täytin vettä kannuun (keittiöstä josta näen parvekkeelle hyvin). :) lisäys: Ainii! Huomatkaa miten meillä on vasemmat kulmakarvat mustia, oikean valkoisia samoin viikset. Poskikarvat on mustat. Vasemmassa korvassa on myös korvakarvat valkoiset vaikka korva on muuten musta, oikeassa ne on mustat. :D Tunnisteet: Anni Pitkätassu
Moi. Mun äippä ei jaksanut enää kehittää mulle nimeä joten musta tuli Anni. Anni Enni Nenni Nanni. Äipän kamera on oikeasti ihan hölmö kun se tekee musta noin omituisia kuvia. Vika on kamerassa, ei äipässä eikä ainekaa mun kiiltävän mustassa turkissa! Ei mulla muuta! Heippa! Miu! Takasi unille! :) Tunnisteet: Anni Pitkätassu
Lisää kissaa! Eikä vieläkään nimeä. Pitäisi kai tosissaan alkaa tutkia kalentereita jos vaikka joku kiva löytyisi. Joku vanhanaikainen nimi sen on ehdottomasti oltava. Kisu on tosi kiltti (ei lasketa yhtiä kakkoja kylppärin matolle, toisen masu on tööt). Hirveän seurankipeä, miukuminen alkaa jos poistun näkyvistä ja joka paikkaan on seurattava. Tänään malttoi jäädä nukkumaan sohvalle kun nousin tästä jääkaapille (muutama metri). Puskeminen ja kynsiminen on hurjaa... Etutassut käy kokoajan (huomaa tuossa kuvassa jossa minun käsi on), kamala pehmitys joka paikkaan. Käsiä ja jalkoja puskee jatkuvasti ja oikein hieroo naamaansa, jää myös nojaamaan käsiini ja jalkoihini. :D Parvekkeellakin käytiin vähän. Toinen tuli varovarovasti perässäni ja ensimmäisen kolahdunksen jälkeen viuh takaisin sisälle pöydän alle piiloon! Lopulta nostin syliin ja siinä vähän uskalti nuuhkuttaa ulkoilmaan, viikset väpättäen ja sydän lyöden. Ei ilmeisemmin tarvitse pelätä karkaamista?! :D Ottaen huomioon miten "säikky" (ääniin) kissa on ihmettelen miten raukka on pärjännyt hylättynä. Pitää kysellä josko Boondocksin väki osaisi kertoa jotain pientä mistä toinen löytyi ja millaisista oloista. Tunnisteet: Anni Pitkätassu
Kissa istuu, kissa makaa... Ette te muuta tule näkemään vähään aikaan, paras tottua. ;) Hitsi kun kamerani saa aikaan ihmeellisiä suttukuvia, joku asetus lie pielessä vaikken keksi mikä. Nämä on hämäriä kun salamalla tulee rumia. :) Tunnisteet: Anni Pitkätassu
Iiiiiiihana! Sööööpööö! Herttanen! Kiltti! Leikkisä! Hassu! Sulonen! :) Mä olen ihan myyty. :D Niin oli kaverikin joka oli kuskina ja autolainaajana hakureissulla. Hyvä, että malttoi mun luonta kotiinsa lähteä. ;) Sortsi huonot kuvat, liikkuvasta kisusta on vaikea ottaa kuvia. :D Nimiasia on vielä auki. Ulkonäkö olisi Anni, mutta luonne ei. Lisää kuvia myöhemmin, nyt kädet on varattu. ;) Tunnisteet: Anni Pitkätassu
Siinä ne odottaa ruokaa, syöjää sekä leikkijää. Jännittää! :) Täytyy myöntää, että odotan hulluna sitä kun voi kotiin tullessa ovelta huutaa "moi miu" tai jutella "purrkurr"-tyylisesti. Odotan myös sitä kun astuu vahingossa hiiren päälle ja kiroaa mielessään tai kun joutuu siirtelemään sohvaa kun kaikki lelut on mystisesti kadonneet. :) Voi nau! Tunnisteet: Anni Pitkätassu
Vähän olen ollut ahkera tänään! Raivasin hyllyt vaatehuoneesta ja siirsin ne olkkariin. Säädin myös rojut hyllyyn uudelleen. Huomatkaan itsekseen kaatunut Bean! :D ( Sama Gloomy K:n päivänkuvanakin). Kasasin myös ruokapöydän pois, vein sen ja rikkinäisen tv:n kellariin. Kellarista toin ylös kissan hiekkalaatikon, kopan ja leluja. Pesin kaikki ja pistin paikalleen, ruoka-alusen ja -kupit myös. Imuroinkin suurimman osan kämpästä. Kohta on kisuturvallinen koti! Parvekkeelle voisi harkita kehittävänsä jotain vielä tai sitten isken vain tuon verkon oven eteen. Koti näyttää ihanan avaralle kun sai siirreltyä huonekaluja ja pääsi siitä turhasta keittiönpöydästä eroon. Piristää mieltä. :)
Kaksi linkkiä tälle päivälle. Niin törkeää niin törkeää. Miksi kaikille tuki-ihmisile (eläke, sairas, työtön, toimeentulotuki, äityspäivä, opiskelija...) ei voitaisi määrittää samaa summaa? En ole kansalaispalkan kannalla vaan tasa-arvoisuuden tässä tukiviidakossa. En muuten myöskään voi käsittää miksi kaikki ihmiset eivät voi saada saman arvoista asumistukea? Tokihan noihin jokaiseen tukeen vaikuttaisi tulot ym. kuten tähänkin mennessä, mutta jos edes se perusosa olisi sama. Toinen linkki on koskettava video. Kertoo myös rahasta ja siitä miten sitä voi joskus käyttää vähän järkevämmin.
Veivät sitten Plutolta planeetta nimen! Sikoja. Mä varmaan tunkasen sen loppu elämäni siihen litanian perään. :D Sain kyydin! Kisu olisi hakusessa maanantaina. Pitää kaivaa kellarista kisutavarat ja valmistella koti kissaturvalliseksi. :)
Kattokaa mikä ihana viirunenä! Mä saan sen kissan! Tuon ihanan söpöläisen! *hyppii seinillä!* Vielä pitäisi keksiä miten haen sen Orivedeltä. Ei kellään tamperelaisella lukijalla ole autoa ja tahtoisi lähteä katsomaan söpöjä löytökisuja vkloppuna tai ensi viikon alussa? Please? :) Tunnisteet: Anni Pitkätassu
keskiviikkona, elokuuta 23
1. Yksi levy, joka muutti elämääsi...Emmä oikein tiedä. Metallican black-albumi sai aikaan monen vuoden raskaamman jakson, jonka katkaisi Celinen Dionin Falling in to you. Et kaippa jompi kumpi niistä. 2. Yksi sellainen levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran...Sarah Brightman, jos on pakko joku levy häneltä valita niin vaikkapa Harem. 3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle...Jaaha... menee vähän edellisen mukaan Sarah, jos tähän vaikka sitten kokoelma. ;) 4. Yksi levy, joka tekee Sinusta hupakan...Häh... Mikähän tässä on ollut se alkuperäinen eng. sana, hupakka tuskin on ollut se alkuperäinen... Varmaan semmoset vanha popit, Abba, It's raining man ja semmoset. 5. Yksi levy, joka saa sinut puhkeamaan kyyneliin...Surullisuutta Sir Elwood Puoli viisi aamulla (olen hukannut ko levyn!!!). Kauneutta Sarahin mmm.. en osaa päättää, joko Edeni (Tu!) tai La Luna (First of May!). Jottei ihan Sarahia olisi koko meemi niin Tori Amos myös (China ja Winter). 6. Yksi levy, jonka toivoisit tuleen tallennetuksi...Kaikki ne hassut biisit mitä radiosta tuli joskus 1980-1990 vaihteessa. :) 7. Yksi levy, josta toivot ettei sitä olisi koskaan levytetty...Vesku Loirit 8. Yksi linja, jota kuuntelet parasta aikaa...Noh nyt soi se Sarah kun jäin pohtimaan mikä levy häneltä olisi kaunein. Siis niistä muutamasta hassusta jota omistan, levyjähän nainen on tehnyt vaikka kuinka. :) 9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella...Aikonut kuunnella, mutta en sittenkään? Emmä tiiä tälläsiä. 10. Haasta viisi bloggaajaa mukaan...Empäs haasta. Käyn korkeintaan ampumassa tämän meemin keksijän. ;P [via Outi]Tunnisteet: meemi
Anonymous tuossa torui ettei kissaa saisi hommaa täyttämään tyhjyyttä. Jäin siinä pohtimaan miksi ihmiset sitten hankkivat lemmikin ellei itsekkäistä syistä, itseään viihdyttämään, seuraksi, yksinäisyyttä vastaan, vauvan korvikkeeksi jne. Eihän lemmikillä sinällään mitään varsinaista tarpeellista virkaa ole. Pihalla tuli muuten vastaan ihan törkeän söpö koiranpentu! Sellainen terrierimäinen valkoinen 10 viikkonen lurppakorva. :D Kuvassa on iskäni pystykorva, josta on ihan mahdotonta saada nättiä kuvaa. :)
Kaura on kamu! Nii, ja alotin tälläiset...saas nähdä mitä tulee.. Kuinka pitkän varren tollasesta peruskerästä saa? Ei huvituttas taas puolikkaat kerät homehtumassa. Ei mulla muuta, heippa! 1.04 edit: On mulla sittenkin. :D Ehän mä voi olla vaahtoomasta noista kupeista! Have a toast. And another cup of tea!
Tiiättekö mitä. Vaikka tuo isosisko joskus ottaa kovasti hermon päälle ja tuntuu ettei yhtään jaksaisi niin sitten on näitä päiviä kun on pakko todeta, että mulla on maailman paras sisko! Eilen tuli postissa kiva ylläri, en voi kertoa mikä kun sitten kumminkin tiedätte kuka mun sisko on, mutta kiva se oli! :D Tänään se soitti ja lupasi mulle kissan. :D Tuo pullo on vanhalta saunalta mistä aiempi vispiläkin oli. Sillä tytöt soitti Dingoa. :)
Voi piru. Saatoin löydää itselleni katin. Sellainen tulisi tosi tarpeeseen kun masentaa taas vaihteeksi hieman enemmän kun vähän. Kissasta olisi seuraa ja tutkitusti ne parantaa mielialaani. Ongelma on vain, että kisu maksaisi 25e, eikä mulla ole kun 33e. Myisköhän kaikki cd-levynsä? Ketään kiinnostas Celine Dion, Wilma, Don Huonot, Sir Elwood, Kaija Koo, Enigma..mitäs niitä vielä olisi...?
Vihdoin muistin mennä mainoksen perässä www.marttivoimaa.fi:hin. Aivan hulvaton äijä! Hyppiikö se todella pitkin Suomea parhaillaan? Vai onko tuo ollut joskus kesällä, fuskasiko se? :D
Kun mä olin vähän nuorempi, en nyt lapsi, mutta nuorempi...tuo koivu (joka näkyy kokonaan) oli niin pieni, että kun koira takertui siihen juoksulangassa ollessaan se taipui ja antoi periksi. Koiran ei tarvinnut kiertää puuta mitenkään pelkkä riuhtaisi riitti. Kasvaako koivu nopeaa vai vieriikö aika muuten? :) Oikealla kuvassa taikuri-isini on koonnut puut hienoon pinoon. ;) Viimeinen kuva on siskolleni. Aika kuluu eikö! Muistatko mistä tuo on? Ja mitä sillä tehtiin? ;) Muutkin voivat toki arvailla mikä tuo on. :)
Nappasin tämän kellarista ja laitoin tuonne Gloomy kuvina alle jotta ei vie täällä tilaa. Onko muut huomanneet, että flickr kadottaa kuvia? Kuva periaatteessa on edelleen sivullasi, mutta sen löytää vain jos tietää mikä sen suora osoite on. Selaamalla kansioita tai kaikkia kuvia sitä ei löydy. Tuo hattukuvani on yksi sellainen. On niitä enemmänkin. Mulla oli mielestäni yksi kansio enemmän ja veikkaan noiden olleen siellä.
Tänä "aamuna" sängyssä jäin pohtimaan varpaita. Veikeät nappulat joita on vaikea hallita. Kipristeleminen on helppoa, saan nostettua pieniäkin tavaroita lattialta varpailla. Saan myös varpaani harottamaan, mutta yhteen painaminen olikin vaikeaa. Siis kun varpaat on suorana jalan jatkeena ja pitäisi painaa kaikki varpaat toisiaan vasten. Oikealla jalalla se vielä onnistuu, mutta vasemmassa pienimmät varpaat ei tahdo tottella. :) Kengät on vuosien varrella kyllä tehnyt tehtävänsä. Pikkuvarpaani ovat taittunut sisään ja alle, "nimetön" on ihan möykky ja "keskivarvas" on vino ulkoreunaan päin. Saisikohan varpaat suoristettua jotenkin? Kuvassa ei ole minun varpaani, olin laiska ja kaivoin kuvan flickristä, valitsin kuitenkin varpaat jotka näyttävät omilleni. :)
Yksityisyys on kinkkinen juttu. Toisille se on tiukempi ja toiset ei tunnu välittävän yhtään. Minä olen pyrkinyt pitämään blogin ulkona arjesta ja tuttavapiiristä. En ole koskaan irkissä tai livenä kertonut mistä blogini löytyy tai mikä sen nimi on. Minulle irkki on arki ja blogi ei kuulu siihen maailmaan vaikka netistä molemmat löytyvät. Muutamalla luotettavammalle ihmiselle olen kertonut urlin, mutta nekin kahden kesken tai sähköpostilla tms. Live-elämäni taas ei millään tapaa liity koko nettiin. Blogista puhuminen ääneen on liian vaikeaa. Kirjoitan blogia nimimerkin takaa, sivuilta ei mistään löydy koko nimeäni (etunimi löytyy), ei osoitettani, ei henkilötietojani eikä sellaista valokuvaa missä olen selvästi osoittanut olevani minä itse oman naamani kanssa. En siis voi ymmärtää miksi toisten ihmisten mielestä on ok puhua blogini asioita tai blogistani muualla kun blogissa/blogeissa tai kahden kesken. En siedä sitä kun irkissä/ääneen julkisesti puhutaan blogistani tai jos sen sijainti kerrottaisiin. Toisista ehkä kaikki kirjoitettu sana on vapaata riistaa ja sitä saa levittää mielin määrin. Minusta ei. Jos joku tuttavani yhdistää minut ja blogini niin se ei mielestäni anna oikeutta levitellä saamiaan tietoja. Minä olen monesti tehnyt selväksi ettei blogini asiat kuulu irkkiin eikä minnekään muuallekaan. Livenä en edes puhu koko blogista! Joistakin ihmisistä on silti mukava toimia toivettani vastaan. En tiedä mikä vaitiolovelvollisuus eri työpaikoissa on, mutta kyllä nyppisi jos fysioterapeutti kertoisi seuraavalle asiakkaalleen miten kamala läski ja tyhmä eukko edellinen oli. Tai Kelan täti päivittelisi tuttavalleen minun saamattomuuttani. Tokihan minäkin kerron joskus hauskoja sattumuksia eteenpäin, mutta harvoin nimellä tai etenkään negatiivisiä juttuja. Minusta toisten haukkuminen on kamalaa. Monesti ajattelen hyvää piinaajistani ja jokainen kerta kun he hyppäävät henkilökohtaisuuksiin olen yllättynyt enkä ymmärrä miksi taas on kiusattava. Voisin hyökätä takaisin henkilökohtaisilla asioilla, mutta en vain osaa. Eihän toisten asioita levitellä! Se on rumaa. Ei ihmisten asiat kuulu kellekkään muulle! Blogi on mielestäni kuitenkin henkilökohtainen päiväkirja mitä toisilla on mahdollisuus lukea. Koko blogin avoimuus perustuu siihen, ettei lukija ala riehumaan tiedon kanssa ympäri kyliä! Minusta päiväkirjablogeista haetaan tietynlaista tuttua ja turvaa. Ihminen lukee sellaisten blogeja johon voi samaistua tai muuten teksti on miellyttävää tai jännittävää. Siksi en myöskään ymmärrä blogeissa tapahtuvaa haukkumista ja mollaamista. Miksi lukea sellaista blogia jonka kirjottajaa ei voi sietää? Minä kirjoitan tätä blogia anonyymina henkilönä jotta voin kertoa tuskallisemmatkin hetkeni. Kirjoitan tätä blogia, koska tiedän etten ole ainoa joka käy läpi tälläisiä tunteita ja tapahtumia. Olen aivan varma, että joku päivä tätä lukee/on lukenut joku joka huokaisee helpotuksesta ja huudahtaa "en olekkaan yksin!". Kirjoitan tätä omaksi terapiakseni ja kertoakseni millaista elämä on. Haluan tietämättömien ihmisten tietävän millaista on olla masentunut ihminen. Tokihan tämä on vain yhden ihmisen tarina ja elämä, mutta jokainen sana on totta, ehkä tämä on myös yksipuolinen ja välillä todella mustavalkoinen, mutta tämä on vain pieni osa elämääni ja ajatuksiani. Jokainen postaus on sen hetkinen tunnetila ja ajatus, ne voi myöhemmin muuttua. Sääliä en kaipaa enkä edes halua. Jotkut tekstit voivat vaikuttaa säälin kerjäämiselle, mutta minulle ne on vain raatorehellisiä. Haluan kirjoittaa ne ylös sillä uskon voivani oppia niistä. Joten, vaikka sinulla lukijani on avonainen ja hyvä paikka seurata elämääni toivoisin sinun myös kunnioittavan minua ja minun elämääni ymmärtämällä, että olen ihminen siinä missä kuka vain. Eikä kukaan normaali ihminen halua omaa elämäänsä reposteltavan ympäriinsä. Onko se liikaa pyydetty? Pitääkö minun vaihtaa blogin paikkaa jälleen tai sulkea koko blogi, koska sinä haluat katsella omaa napaasi?
Hyi hitto unet voi joskus olla sairaita! Heräsin juuri päikkäreiltä ja hyvä etten oksentanut. Monesti unissa tiedä sen olevan vain unta joten ne harvemmin vaikuttavat minuun, mutta tämä oli niin todellinen. Heräsin päiväunilta ja aloin tekemään ruokaa. Olohuone oli hieman isompi kun oikeasti, mutta muuten asunto oli niin sama. Huonekaluja oli siirrelty ja kiukkusena siirtelin niitä takaisin. Tiskipöydällä oli ruoka odottamassa uuniin menoa ja uuni päällä. Kirosin ääneen miten äiti on kuitenkin taas kesken kaiken keskinyt lähteä lähibaariin kännäämään ja jättänyt kaiken kesken. Roskavaunusta löytyi iso lihakimpale ja aloin suivaantuneena huutamaan miten typerä äiti on. Ravasin ympäri asuntoa kiroillen ja lopulta astuin kylpyhuoneeseenkin niin pitkälle, että näin äidin istuvan polvillaan suihkun alla (itseasiassa suihkuni on peräseinällä, mutta se olikin oven vieressä). Äiti oli käärinyt vanhoja räsymattoja käsivarsiensa ympärille ja itki veden valuessa päälle. Hän näytti miten on viiltänyt käsivartensa ihan olkapäästä alkaen. Kiroilin lisää ja lähdin etsimään puhelinta. Soitin 112...tosin ensin numero meni 122 jouduin korjaamaan pari kertaa (puhelin ehdotti Mikkoa kun näpyttelin tuon 122!). Hätänumeron nainen oli tylsä ja toimi mielestäni jotekin väärin. Ensin kysyi "jaa..mitä teille lähetetään", kun minä olisin halunnut esitellä itseni ensin. Kun olin selittänyt tilanteen hän alkoi miettiä, jos minä olen kerta nukkunut jo pari tuntia niin sitten äiti on varmaan viiltänyt kätensä yli 45min sitten jolloin ei ole enää hätää eikä kiirettä. Kun te asutte siellä Tammelassa (enhän asu!) isossa kodissa niin tässä menee nyt tälläinen pikkuvauvahälyytys edelle. Yritin selittää kuinka minä tiedän miten pahalle tuntuu kun apu ei tule heti vaan joutuu odottamaan vaikka hätä on kova, sanoin myös etten jaksaisi millään kuunnella äitiäni... Sitten herätyskello soi. Tällä on varmaan jotain tekemistä sen kanssa, että psykon kanssa juttelimme syyllisyydestä äitisuhteeseeni. Psyko yritti kaivaa minusta välinpitämättömyyttä ja vihaa, mutta pohjimmiltani tunnen vain syyllisyyttä, että olen jättänyt pikkusiskoni äidin hoivaan. Unessakin olin kiukkuinen, mutta silti olin huolissani. Sairasta...ja kun äitisuhdetta en juuri jaksaisi edes pohtia. Ihan tarpeeksi muutakin!
keskiviikkona, elokuuta 16
Heiii, jos joku lukiolainen tai viime keväänä lukion päättänyt lukee tätä tai tunnet jonkun sellaisen niin pistää sähköpostia, luvassa vähän rahaa. :) sumuinensunnuntai[a]luukku.com
Ahdistaa ihan tajuttomasti. Joka suunnasta tyrkitään, vaaditaan, tivataan, odotetaan ja tahdotaan. Tuntuu, että rintakehän ympäri on sidottu köysi joka kiristää. Kylkiluut on ruuvattu liian tiukalle. Jokin painava laatta painaa rintaa. Samanlainen tunne kun puhaltaa keuhot tyhjäksi ja sitten vielä puhaltaa ne loputkin jämät ulos jolloin kroppa menee ihan mutkalle. Jäsenet tuntuvat vieraille ja painottomille, ihan kun käsit tai jalkoja ei olisi. Päähän särkee kun otsa menee huomaamatta kurttuun. Pää on ihan tyhjä ja harmaa. Katse vain vaeltelee ympäriinsä, mutta aivot on seis. Kyse ei ole siitä ettei haluaisi tai viitsisi ei vain kykene, jäsenet ja pää ei tottele...tai mitä ne tottelisi kun ei aivot osaa antaa käskyjä. Miksi elämässä on niin paljon vaatimuksia? Miksi en vain voi olla se mitä olen?
No voihan kurjuus. Äkkäsin, että kahdet lääkkeet on lopussa. Ongelmaksi se muodostuu, koska minulla on tasan sen verran rahaa jotta saisin lääkkeet apteekista (ehkä). Sossu ei kuitenkaan maksa alle 50e kesken kuutta, tosin yhdessä nuo voisi tehdä sen 50, mutta en voi ostaa molempia kun sitten ei ole mitään millä syödä. Sossustakaan kun ei saa samana päivänä rahoja vaan menee muutama päivä. Iso ongelma on, että toinen noista on Seroquel ja minä en nuku ilman sitä. Sen lisäksi, että joudun laskemaan annoksen minimiin (ja näen näkyjä) on tiedossa kaiketi muutama täysin uneton yö. Ja ei, en nyt syyttele ketään, ihan oma vika etten äkännyt aiemmin... Ärtsyä vain on se ettei ole raha ostaa edes lääkkeitä... Vaan se on tuttua köyhille, ikävä kyllä.
"Viisi prosenttia autoilijoista ei tunne olennaisia suojateitä koskevia liikennesääntöjä. He eivät tiedä, että suojatielle astumassa olevalle jalankulkijalle on annettava tietävä eivätkä sitä, että suojatien eteen pysähtynyttä ajoneuvoa ei saa ohittaa pysähtymättä." -Iltalehti- Ihan käsittämätöntä! Miten joku ihminen voi kuvitella, että suojatien eteen pysähtyneen auton saa ohittaa tietämättä tuleeko auton takaa ketään?! Täytynee sanoa, että joskus aikuisenakin pelottaa suojatiellä. Autoilijat eivät todellakaan kunnioita liikennevaloja ja minäkin tarkastan aina tien ylittäessä (suojatiellä tai ilman) tuleeko autoja, kummastakaan sunnasta. Ikinä ei tiedä mistä ne päättää pölähtää.
Pistetään alkuun nyt vielä huomautus, että tämä postaus ei kerro kenestäkään henk.koht. siinä ei mainita ketään nimeltä eikä osoiteta sormella. Älkää lukeko riveiltä tai rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole. Jos joku osaa kääntää tämän koskemaan juuri itseään niin sietää katsoa peiliin ja pohtia pyöriikö se maailma oman navan ympärillä. Itse asiaan. Vedin tuossa vähän päikkäreitä ja siinä loikoillessa aloin pohtimaan tuota edellisessä postauksessa sivuamaani aihetta. On jännä miten jotkut ihmiset mesoavat tekevänsä hirveästi töitä ja elättävänsä suurinpiirtein koko maapallon. Heillä on silloin oikeus sanoa mitä vain. Ollaan niin martyyreitä ja täydellisiä kuin vain voi. Kritiikki kohdistetaan usein vähempi osaisiin, sairaisiin tai muuten "viallisiin" ihmisiin. Kuinka usein saankaan kuulla olevani mitätön, koska en ole töissä. Jos sinulle ei ole töitä, perhettä, tenavia, omakotitaloa, mökkiä ja kultaistanoutajaa teet ilmeisemmin jotain väärin eikä se sovi. Elämälle on luotu tietyt raamit jota jokaisen pitää noudettaa, muuten olet saamaton, laiska etkä minkään arvoinen. Tokihan minustakin jokaisen ihminen voisi tehdä kykynsä mukaan töitä, se pitää mielen virkeänä ja varmasti auttaa pysymään elämän syrjässä kiinni. En kuitenkaan pidä vammaisia, fyysisesti tai henkisesti, tai sairaita, fyysisesti tai henkisesti, mitenkään ihmeellisenä. He eivät kykene työhön, mutta takulla heillä on muuta annettavaa muille. Ehkä heidän tehtävä on opettaa ihmisiä suvaitsevimmiksi ja avoimimmiksi. En kuitenkaan pistäisi ketään (edes niitä marttyreitä vaikka he itse niin tekevät) työhön joka ei anna mitään ja jolla ei elä. On hirveän turhauttavaa jos omia kykyjä ei noteerata tai jos palkalla ei makseta vuokraa. En näe mitään fiksua kiljua kuinka tekee paskaa hommaa, koska jonkun ne on tehtävä ja ainenkin on töissä, ei voi sanoa ettei tee mitään. Marttyyriasenne on niin syvältä. Kärsi kärsi, kyllä sitä kirkkaimman kruunun saa. Minusta ihmisen ei pidä kärsiä elämässään tahallisesti. Jos työpaikka ei miellytä niin vaihtoon. Jos elämä ei miellytä niin senkin voi muuttaa parhaan kykynsä mukaan. Meillä jokaisella on kuitenkin vain tämä yksi elämä (meinä itsenä, uskon uudelleensyntymiseen), joten miksi emme tekisi siitä sellaista kun tahtoisimme. Eihän tästä kuitenkaan jää käteen kun se oma onni. Annetaan jokaisen elää sellaista elämää kun he haluavat. Aivan sama mitä he elämällään tekevät kunhan eivät vahingoita toisia. Tietysti jos haluaa elää marttyyrinä ja kärsiä niin siitä vaan, en vain usko sen olevan kovin hohdokas elämä. Mutta jos tykkäät vedellä multaisia punajuuria niin anti mennä. Sinä olet oma yksilö kuten myös minä, eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen on mitä on. Mikä minä tai sinä olet tuomitsemaan toisen ihmisen tapaa elää tai ylipäätään toista ihmistä, saati sanomaan mikä on oikein tai väärin. Meissä jokaisessa on jotain mikä kuullostaa toisen korvaan ihmeelliselle, mutta mitä sitten. Se on minun tapani elää, elä sinä omalla tavallasi. Ihmisenä me olemme kuitenkin ihan yhtä arvokkaita eikä kenenkään pitäisi väheksyä ketään.
Kun kerran haluat minun postaavan jonkun sääliä kerjäävän postauksen niin tässä, ole hyvä. Byhyy, yhyy, mun elämä on ihan kamalaa ja hirveetä enkä mä kestä. Hiton suomenruotsalaisporvarit syntyy kultalusikka suussa ja niillä on niin helppoooo! Mjoo, on se kumma miten ihminen voi suuttua vitsistä. Voisi melkein kuvitella, että osui pahasti totuuteen kun pitää itkeä niin kovasti. Ja ihan tiedoksi, se oli oikeasti ihan vain vitsi! Ja jos jonkun isi maksaa kaiken niin se on hienoa se, toivottasti osaa käyttää rahat järkevästi! Me muut pärjäämme sillä mitä meille annetaan. Toisten elämä on helppoa ja toisten ei, ei se katso pankkitiliä tai sukujuuria. Tokihan raha tuo turvaa ja helpottaa elämää, mutta ei se itse onnea tuo eikä pidä sairauksia poissa. Jos sinä olet terve, jaksat käydä koulussa ja töissä ole onnellinen! Kaikki ei jaksa, mutta semmosta se elämä on, ei tässä mitään sääliä kerjäillä kunhan jaetaan ajatuksia sillä tiedän muidenkin joskus pohtivat tälläisiä. Toivoisin ihmisten joilla menee hyvin arvostavan sitä. Minäkin arvostan sitä, että elämäni on helpompaa nyt kun ennen. Elämä on hieno lahja. Ehkä tämän ymmärtää myös se suomenruotsalainen? Ja jos sulla edelleen on jotain sanomista blogini sisällöstä niin pyydän, tule keskustelemaan siitä kahden tai tänne kommenttipalstaan. Minusta on törkeää huudella toisten asioita pitkin kyliä vaikka ne kuinka olisi julkiseen blogiin kirjoitettu. Jos taas "säälipostaukset" ei kiinnosta niin mene elämään omaa elämääsi ja anna minun elämää omaa elämääni rauhassa. 17.05 edit: Minä en puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, juttu oli ehkä osoitettu tietylle ihmiselle, mutta en puhu hänen rahoista tai elämästä. Tarpeeksi selvää? Vielälä riveillä on paskaa sinusta?
Lähdin etsimään erotodistusta kellarista, huomenna kun on ilmottautuminen kouluun. Ei löytynyt, pengoin vielä laatikoista ja jäin lukemaan taysin minusta kirjoittamia papereita. Tuli jotenkin surullinen olo kun luin sitä paperia jonka he kirjoittivat kaksi vuotta sitten lääkkeiden yliannostuksen jälkeen. Eksyin myös lukemaan siitä ajasta vanhan blogin puolelle ja kuuntelemaan musiikkia mitä silloin kuuntelin (Jonna Tervomaa). Olin aika sekaisin, mutta kirjoitukseni oli hienoja. Jotenkin myös tunsin enemmän, voimakkaita tunteita ja tuntui, että elän. Tiedä sitten tuntuiko se sille silloin, mutta nyt tuntuu. Jollain asteella muistelen haikeana tuota aikaa. Sairaana olossa on oma lohtunsa. Alla oleva pieni pätkä kuvaa sitä mielestäni hyvin. Pätkä on lainattu omista teksteistäni (18.7.2004). "Tuli myös ikävä Pitkäniemeen, lääkkeitä, paniikkikohtauksia ja jopa niitä kamalia kohtauksia mitä sain kauan sitten. Se tietynlainen helpotus kun menettää kontrollin, oman kroppansa ja mielensä hallinnan. Kaiken tämän yksinäisyyden keskellä Se olisi uskollinen "kumppani". Saisi hetkeksi lakata ajattelemasta itse, saisi hetkellisesti seota. Niin kummaa kun se onkin, se on vapauttavaa."
Ahdistaa ihan kamalasti. Raha-asiat on ihan levällään. Ei hajuakaan millon tulee rahaa, mistä ja kuinka paljon. Inhottavaa kun ei voi suunnitella elämää edes viikkoja eteenpäin, mitään isompaa ei voi ostaa (eikä kyllä ole rahaakaan), kaupassakin on mietittävä tarkkaan mitä voi ruuaksi ostaa. Raha vain vähenee tililtä eikä mitään tietoa, koska sinne tulee lisää. Mitä jos tili on nollalla ennen kun tulee? Myöskin terapian puute stressaa. Tuntuu, että juuri nyt minusta olisi analysoimaan elämääni ja masennustani, mutta yksinään se on hieman turhaa. Epäilen muutenkin eläväni selvää käännekohtaa masennukseni suhteen, mutta tuntuu etten pääse etenemään mihinkään! Tai korkeintaan taaksepäin... Päälle vielä tuleva koulu. Jos raha ja terapia olisi kunnossa voisin huoletta keskittää kaiken energian ja stressin kouluun. Nyt pelottaa, että energia ja stressi menee kaikkeen muuhun kun kouluun ja koulu jää heti kesken. Miksi kaikki pitää olla näin vaikeaa?
Ihan hirveä makeanhimo, mutta mistäs mä mitään saan keskellä yötä. Täytyy vedellä kuppi tolkulla sydämiä. ;) Ei niin mitään päivitettävää, siivosin tänään. Huomennakaan tuskin mitään... Ensi viikolla sitten taas. ;)
Eilinen oli pitkä ja toimelias päivä! Iltapäivällä oli hammaslääkäri, josta tosin selvisin about 10 minuutissa. Ei vieläkään reikiä, vihlontaa vain. Kävin välissä kotona syömässä ja sitten tapahtumien yöhön. Ensimmäisenä oli Akateeminen ja Herra Hakkaraineeeeen! Joutu tosin viheltelemään aikansa ennen kun sain kuvaan myös lapsen (joka uskalti tarpeeksi lähelle!). Kuvan saatuani sisälle ja Minttua odottelemaan. Onneksi edellisen kirjailijan ruuhka häippäsi ja pääsin sen verran lähelle, että näki. Itseasiassa jäin ihan eteen kun siinä sattui olemaan sopivasti tuuletin. Akateemiselle miinus siitä etteivät jäädyttäneet sisätiloja! Hiki oli mieletön, voin vain kuvitella miltä Mintuista tuntui valojen alla. Jutustelu meni ihan mukavasti, enemmän olisin kuunnellut aiheesta "tarkoituksella lapsettomat" ja vähemmän treffioppaista. Kirjaa en ole lukenut, joten vaikea sanoa mitä siellä lukee. Meinasin mennä signeerauspisteeseen tervehtimään, mutta enhän minä kehdannut. Ei ollut kirjaa mitä signeerata (meikä on köyhä, mä käytän kirjastoa) enkä ollut ihan varma miten paljon Minttu minua lukee tunnistaisiko vai pohtisiko pöhkönä. :) Huomatkaa muuten Mintun kengät!! Vau! Seuraavana oli vuorossa Juba, puolentoista tunnin päästä. Suuntasin siis bdogiin ostamaan uudet kuulokkeet mp3:seen kun onnistuin jälleen kiskomaan vasenta johtoa liikaa. Please, enhän mä oikeasti ole ainoa?! Tullessani takaisin Akateemisen nurkalle sattui päivän ensimmäinen "mitä helvettiä?!". Istuin siihen Akateemisen ja Stokkan välissä oleville kävelykadun penkeille herkuttelemaan kesän ensimmäisellä tötteröllä. Eikös viereeni paukannut joku katujuoppo, jipii. Pidin kuulokkeet tiukasti korvilla ja yritin katsella muualle, mutta juttua tuli juopon suusta silti. Jossain vaiheessa äijä kaivoi taskustaan ison nipun seteleitä (useampi satanen, kaksikymppinen jne) ja alkoi tyrkyttää minulle satasta. Siinä sitten istui ensimmäisen kerran elämässäni satasen seteli kädessä, erittäin rahapulaisena, ja eikös se ole jonkun juopon. Kovasti yritti kai selitellä, että ostaisin sillä herneitä tms viereisestä kojusta, aiemmin juttua tuli kun papupadasta, mutta nyt ei tullut kun sormien ojentelua. Kun en edes ymmärtänyt mitä mies halusi minun rahalla tekevän totesin vain etten todellakaan voi ottaa hänen rahojaan ja annoin sen takaisin. Äijä ei sitä heti ottanut ja hetken seteli pyöri siinä penkillä. Ei satasia pyöritellä penkeillä!!! Pistin kuulokkeet korville ja jäin pohtimaan miksi, oi miksi en ottanut rahaa ja lähtenyt törkeästi menemään. Juoppo vielä lähti siitä seteli edelleen roikkuen takin taskusta. Melkein meinasin lähteä perään odottaen, koska seteli tippuisi. Sen sijaan olin kiltti ja menin Akateemiseen odottamaan signeerausta uuteen kirjaani. Seuraavaksi oli aika matkata Keskustorille. Istuskelin siinä torin laidalla penkeillä pitkään kun seuraavaan kiinnostavaan tapahtumaan oli aikaa. Oli mukava katsella kesäistä kansaa ja ihastella ihmisten vaatteita ja kenkiä. Monta kertaa ajattelin kaivaa kameran ja yrittää tallentaa huolettomia ihmisiä, mutta kyllähän te tiedätte...jos kaivaa kameran niin tasan kaikki kiinnostava loppuu siihen. Useamman kerran sain kyllä havaita, että taas tulee hauskoja juttu, miksi se kamera on edelleen laukussa. Lopulta vastaan käveli Tarja Halonen henkivartioineen. Niin...ei mitään jännää tule kuitenkaan jos kaivan kameran. Eihän. Ei muuten tullut Halosen jälkeen kun sen kameran kaivoin... Vaan häippäsin sitten Vanhan kirjastotalon puistoon kun siellä oli seuraavana Afrikkalaista tanssia ja musiikkia tiedossa. Olin tosin paikalla melkein tunnin etuajassa, mutta samapa tuo kun oli kiva ilma. Siihen nurmelle tuli sitten pariskunta jonka miesosapuoli oli selvästi närkästynyt jostain. Nainen yritti rakentaa vaatteista iloista ukkelia, tarjota viiniä, kaikkea...lopulta nainen päätyi juoruamaan puhelimessa kun miestä ei kiinnostanut. Teki mieli mennä miehen viereen ja kysyä "rakastatko tota naista, jos niin unohda se typerä mökötyksen aihe ja pidä hauskaa". Ollakko oikeassa vai onnellinen... Itse esityskin oli aikas mukava ja letkeä. Kuvia on huonosti kun liikkuvaa kohdeta on vaikea ikuistaa. Flamman väki tuli myös pyörittelemään tulta. Yritän jossain vaiheessa laittaa johonkin videopätkän laulusta, josko se olisi vähän tunnelmallisempi. (Tuhosin sen vahingossa.) Afrikan jälkeen Flamma lähti Näsipuistoon ja minä perässä. Tosin (nyt hävettää 7 vuotta Tampereella asuvana) en tiennyt muuta reittiä kun Hämeenpuiston kautta. Kiersin siis turhaa aika paljon. Näsipuiston mäkeä yläs kävellessä vannoin myös puhelimessa, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun sinne mene! Perun sen kun nyt tiedän, että toiselta puolelta pääsee loivaa mäkeä. :D Nyt tulee iso miinus, en tiedä onko se Flammalle vai Tampereen kaupungille vai kelle. Flamma oli todella suosittu, väkeä oli kun Espalla vappuna! Paikka kuitenkin oli hieman pieni/ahdas ja näytös olisi ehdottomasti saanut alkaa vähintään puoli tuntia aiemmin. 23.10 (10min myöhässä) oli jo pimeää, liian pimeää jos et ollut eturivissä missä harva oli. Moni myös lähti kesken, minut mukaan lukien, koska viimeinen järkevä bussi lähti 00.10, esitys olisi loppunut 00 ja Näsipuistosta oli käveltävä Keskustorille. Seuraava bussi olisi lähtenyt kai joskus 3 aikaan. Ensi kesää ajatellen siis, hieman aikaisempi esitysaika ja ehkä parempi paikka, onko sellaista? Näsipuisto tosin näytti kauniille, pimeälläkin. :) Flamma oli kuitenkin sen 30min mitä kerkesin katsomaan aivan mieletön! Olisi hieno päästä näkemään uudelleen ja koko tarina. Hämmentävän voimakas. :) Kotiin päästyä olin aivan puhki. Jalkoja särki kun mitä. Selkä onneksi kesti yllättävän hyvin. Kotimatkalla näin muuten toisenkin pariskunnan selvittelevän välejään. Voi mikä onni ettei ole miestä..ja jos joskus on niin saan hepulin jos selvittettäisiin välejä julkisesti! (Vilkuttaa Mintulle.) Lopuksi anteeksi kuvien huonous (etenkin loppupää), liikkuvia hahmoja ja tulia etenkin pimeässä on vaikea kuvata. :) Ja sorry ie:läiset, en tod. jaksa tapella kuvia kohdalleen, firessä ne pitäisi toimia. ;P
|