maanantaina, tammikuuta 31
Eipä ole ennen tullut dyykattua, vaan kerta se on ensimmäinen. Roskia viedessä huomasin roskakatoksessa aivan hyvä kuntoisen bambuverhon, "konttorituolin", nojatuolin ja patjan. Ikeassa juuri katselin bambuverhoa, sellainen kun olisi oivallinen kesällä parvekkeelle (monella naapurillakin on). Nappasin siis sen mukaani. Työpöydän ääreenkin on ihan kiva saada tuollaisen "pulpettituolin" sijaan kunnollinen istuin pehmusteella ja jousella, sekin siis kotiin. Nojatuoli oli nahkaa ja sellainen typerä malli mistä en ole koskaan pitänyt, joten en minä sitä. Patjoja on varasto täynnä joten sekin jäi. Myöhemmin tosin huomasin, että tuolista puuttuu yhdestä pyöräparista toinen pyörä, mutta eipä se näytä mitään haittaavan. Jos jollain tälläinen pyörä on minulle lahjoittaa niin pistä ihmeessä viestiä. :) ?? Which Of The Greek Gods Are You ?? brought to you by Quizilla via Jani
Tulin tänään kotiin Vantaalta. Torstaina käytiin siskon kanssa Ikeassa shoppaamassa. Ikeassa shoppaaminen on aina yhtä päätöntä ja hervotonta. Tällä kertaa onnistuin pysymään aika hyvin suunnitelmissa eikä rahaakaan mennyt yhtään sen enempää kun suunnittelin (tosin budjetti oli hilattu korkeaksi). Sain sentään raahattua kaiken kotiin. Eilen (perjantaina) vein siskon Heseen syömään tai no, ei se ihan siihen jäänyt. Heseen tuli myös serkkumme ja vanha kaveri ala-asteelta. Kävimme myös leffassa, Leppilampi on hot! ja vähän baarissakin. Sisko oli yllätyksestä mielissään. :) Kotimatkalla onnistuimme hajoamaan ihan totaalisesti. Emmekä olleet edes kännissä. Juttu meni jotenkin näin... Bussi meni Mustin ja Mirrin ohi (eläinkauppa). Pohdin siinä sitten ääneen mitä mahtaisi käydä jos menisin nyt hakemaan eläinkaupasta kissanruokaa yhdistyksen piikkiin. Tähän mennessä heidän lista ensikodeista on ollut vähän vanha ja ovat soittaneet kissansijoittajalle tarkastaakseen, että minulla on valtuuksia hakea ruokaa. Vaan kun minun kissansijoittaja on lopettanut ja minä olen sen kissansijoittaja. Menisikö keskustelu siis jotenkin näin? Elina: Terve, ottasin nää kky:n piikkiin. myyjä: Sua ei ole tässä listalla, mun pitää soittaa ja varmistaa sun tiedot. Elina: Joo, tässon numero. Puhelin soi taskussa. Elina: Elina myyjä: Täällä on *sejase* Mustista ja Mirristä. Tartteis tietää onko *tääjatää* ensikoti. Elina: Tota nyt on vähän huono hetki, mä olen just Mustissa ja Mirrissä ostamassa kissanruokaa. Tuohon loppuun sovellettiin tietenkin kaikki mahdolliset tavat miten tilanne voisi kehittyä. Vähän väsyneenä tästä saa niin hulvattoman, että ei kykene kävelemään kun mahaan koskee. :D
maanantaina, tammikuuta 24
You are larger than life, a gentle giant. You are independent, but very affectionate with your friends and family.
What breed of cat are you? brought to you by Quizilla via blogilista
via Jani (joka on edelleen söpö ;) Itse asiaan. Arvatkaa miten käy jos lukee tenttiin kaksi kirjaa kannesta kanteen ja yhden selaa 20 minuutissa hälyisessä aulassa juuri ennen tenttiä? Noh tietenkin vastaa vain siihen selattuun. :D Tentti meni siis vähän huonosti. Kolme kirjaa kun ei edes kattanut koko tenttiä vaan kaksi kirjaa jäi kokonaan lukematta. Voi jee. Nyt aion silti tylysti olla ainenkin viikon lukematta yhtään tenttikirjoja. Kaksi tenttiä vajaassa kahdessa viikossa on tarpeeksi. Eiiiii jaksa! Minusta tuli kun tulikin kissansijoittaja.
ps. Mun elämä on ollut viime viikot aivan liian normaalia. Yäk.
keskiviikkona, tammikuuta 19
Höh! Ei mulla ole vieläkään sitä usb:ta enkä voi osallistua kuvin kivaa arpimuumiin! Btw. Jani, sä olet söpö tuossa vikassa kuvassa. Ja nysse poistaa mut pamauksesta kun sitä alkaa hävettää liikaa. ;) Voisin osallistua tähän meemiin silti tylsän kirjallisesti. Ensimmäinen kolaus (olin noin 3v.) on oikeassa silmäkulmassa, äiti nykäsi perunakuokalla. Liimattu. Seuraavalla kerralla, 5v., menin räpeltämään rikkinäistä pullonkaulaa ja sain palkkioksi viisi tikkiä peukaloon. Tämän avulla tunnistan edelleen kumpi on oikea ja vasen. Kolmannella kerralla olin 9v. ja riehuin liikaa serkkujen sohvalla. Pää pöydän kulmaan ja kolme tikkiä. Viimeinen, toistaiseksi, sattui muistaakseeni 1995. Kaaduin luistimet kädessä ja pam. Nenäpieli auki ja kaunoluistimen siksak poskessa. Liimaa. Ei, emmä toheloi! :P Kostoksi voisin pistää kiertoon oman muumimeemimiimin. (Se hiton usb tulee parin viikon päästä!) Asioita mitä osaat, mutta suurin osa ihmisistä ei osaa. Luetella planeetat kahdessa sekunnissa. Tehdä (melkein) spagaattin sivusuunnassa, mikä lie sen nimi onkaan. Asioita mitä et osaa, mutta suurin osa ihmisistä osaa. Kertotaulu ja aakkoset englanniksi. Sitten toivotaan, että joku menestyvä blogi lukee minua. ;)
Päivitetään nyt sitten enemmän kun ei uneta. Tosin ei pitäisi mennä tähän unettomuuslankaan, kyllä se uni tulee kun menee petiin, vaikka joskus joutuukin pyörimään kauan (mikä on vittumaista). Alkuviikko (kirjoitetaanko alku ja loppu viikko yhteen vai erikseen?) on ollut aika hulinaa. Maanantaina heräsin ajoissa. Piti mennä sinne neurologille. Se meni ihan jees. Neurologi oli tosin vähän hassu (melkein sukua Kulkkaalle). Hirveä hössötys ja selitys. Huomasi, että hän on tottunut selittämään asioita mummoille tai muuten vaan hitaille. Ei minulla nyt niin paljoa enempää tietoa voi olla silmien ja aivojen yhteistoiminnasta? Silti selitys meni perille jo kaaviota piirtäessä. Päänsärkyni johtunee niska- ja hartiajumista. Näyt sitten jostain muusta. Sain lähetteen magneettikuvauksiin. Kun tuolla aiemmin kitisin miten ihnottava oli täyttää sitä tunnepäiväkirjaa, niin jotain hyötyä siitä on ollut. Koko jutun ideahan on kai tunnistaa missä tilanteessa iskee mikäkin fiilis, miten sellaisia voisi välttää ja miten hölmöjä ajatukset on. Vaan minäpä hyödyin ihan muuten. Kirjasin noin viikko sitten siitä miten inhottavaa on kun herää niin myöhään. Tällä kertaa ei siis riittänyt, että herätessä vitutti. Vitutti myös hieman myöhemmin kun kirjasin sitä vitutusta ja uudelleen kun postasin siitä tänne. Jouduttuani pohtimaan tuota vitutusta niin monesti huomasin etten halua kokea sitä joka hemmetin "aamu". Niinpä olen sen päivän jälkeen herännyt aikaisemmin. :) Vkloppuna heräsin joskus 13 aikaan ja tällä viikolla kahdesti kahdeksalta ja tänään 11. Eilen oli sitten sossu (siksi aikainen herätys). Menin sinne hieman vittuuntuneella ja tympääntyneellä asenteella, palasin hihkuen. Sosiaalityöntekijä näki Kelan sivuilta, että määräaikainen työkyvyttömyyseläke päätökseni on tehty! Minä olen eläkeläinen! Tästä on syntynyt ihmettelyä irkissä ja varmasti teistäkin moni nyt pudistelee päätään. Miten 26v. voi olla eläkkeellä? Miten niin eläke voi olla määräaikainen? jne. Kelalla oli ennen tälläinen kun kuntoutustuki jolla meitä sairaita kuntoutettiin takaisin työhön (tai kouluun). Nyt Kela on muuttanut sen määräaikaiseksi työkyvyttömyyseläkkeeksi tai näin minulle joku selitti. Minun eläkkeeni kestää tämän vuoden, sen jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen ja katsotaan olenko terve. Jos minulta kysytään niin tahtoisin olla tällä eläkkeellä muutaman vuoden. Tietääkseni voin opiskella kohtalaisen normaalisti, joka olisi toiveeni. Tuskin jaksan vielä muutamaan vuoteen kuitenkaan opiskella täyttä määrää, että voisin olla opiskelija. Saati, että tahtoisin olla opiskelija, sillä opintotuella ei elä enkä ole kykenevä sekä opiskelijaksi, että työntekijäksi. Sitten kun siihen olen kykenevä voin hyvällä mielin lakata olemasta eläkeläinen. Siihen asti koen kuitenkin olevani vajaakuntoinen. Jaahas, tuo saanee riittää nyt, asiaa olisi vaikka kuinka, mutta voisin vaikka kertoilla niitä myöhemmin. Tulee muuten liian pitkä ja sillisalaattimainen postaus. ps. Ai niin, pitää toisen viulun painostuksesta ruukata vielä tuota tekstiä tummemmaksi. Onko viulu sokea vai miksi minusta kontrasti on ihan ok
Ei mun pitänyt päivittää vielä, väsyttää liikaa, mutta kun noi höhlät meni pistää tälläsen. Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja "Toma sota balcu". Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse. Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.
Päivän hyväteko. Mennessäni kauppaan huomasin, että joku oli unohtanut avaimensa postilaatikkoon. Meillä on siis alakerrassa postilaatikot jotka aukeavat kotiavaimella. Suljin postilaatikon ja nappasin avaimen mukaani. Sattumalta kyseessä oli seinänaapurini avain. Hips takaisin ylös ja pimpom. Naapuri oli hyvin yllättynyt ja kiitollinen. Yllättynyt lähinnä kai kun tuntematon ihminen tekee jotain tuollaista. Miten hän oli päässyt kotiin? Arvasin, että mietitte sitä. ;) Asunto on perheasunto joten oletan siellä asuvan jonkun muunkin. Pitää sanoa, että talon hengestä oli hyötyä. Jos asukkaat eivät olisi niin tuttavallisia keskenään olisin minäkin saattanut jättää avaimen sikseen. Vaan jotenkin tuntui, että tässä talossa ei niin tehdä. :)
perjantaina, tammikuuta 7
Sain eilen (ke) psykilta sellaisen "päiväkirjan" mihin kerätä eri tunnetiloja (siihen kirjataan missä, milloin, mitä tapahtui, mitä ajattelin jne). Hän antoi minulle yhden paperin, mihin mahtuu kuusi tapahtumaa. Kuusi?! Nauroin ja pyysin lisää papereita. :D Tuollaisen kirjoittaminen on inhottavaa. En minä halua muistaa/muistella kun olin vihainen tai kun oli paskaa olotilaa. Haluan unohtaa sen heti kun se menee vain ohi. Paskoja oloja on niin paljon ja usein etten halua muistella vanhaa ja murehtia sitä oloa uudelleen. Sinällään siis hyvin ärsyttävä tehtävä, vaikka ymmärrän kyllä miksi tuollaista pitää täyttää. Luin tuossa äsken muiden päivittämiä blogeja ja tuli surullinen olo (juu, kirjasin sen tuohon "päiväkirjaan"). Kaikki suosikkiblogini päivittävät lähes päivittäin, ihan kuten minäkin ennen. Nykyään en vain keksi mitään sanottavaa. Kaikki päiväni ovat aivan samanlaisia. Herään iltapäivällä, notkun koneella, käyn ehkä kaupassa/kaupungilla, istun koneella, katson tv:tä, istun koneella ja menen nukkumaan. En tapaa ketään, en juttele kenenkään kanssa (en edes pahemmin irkissä), kaikki on vaan niin tylsää. Tahtoo sisältöä elämään. Toinen mikä kiukuttaa on blogien ulkonäkö. Okey, bloggerit ym. ovat tietysti samalla kaavalla tehtyjä, mutta kaikki muut, mitkä on itse tehty. Suunnittelin eilen hienoa blogia itselleni, suunnitelmassani tosin minulla oli ihana mies joka väsäsi blogin minulle. Itselläni kun ei yksinkertaisesti ole kiinnostusta perus-html:n ulkopuolle. Ei jaksa keskittyä eikä innostua, en jaksa sitä pilkunviilaamista. Silti en pidä tästäkään. Miksi kaikki on taas niin hiton vaikeaa. Älkää lähettäkö minulle mitään linkkejä kivoille sivuille jossa opetetaan tekemään hienoja kotisivuja. En kuitenkaan jaksa opetella. Jos taas haluat ihan vapaaehtoisesti tehdä minulle sivut (sellaiset kun minä haluan) niin ota ihmeessä yhteyttä. Etenkin jos olet oikein mukava, kiltti, pitkäpinnainen, söpö vapaa nörttimies Tampereelta. :P
Olen jo monta päivää pohtinut tätä Aasian katastrofia, lukenut netistä tapahtumia, katsonut uutisia, lukenut muiden mielipiteitä blogeista. Harva on kuitenkaan kanssani täysin samaa mieltä. Sivusta osui ehkä lähimmaksi ja eräs "uutisia" välittävä blogi ehkä kauimmaksi. Olen lukenut monia typerä mielipiteitä siitä miten oli turistien omaa hölmöyttä lähteä Aasiaan, miten media huomioi vain länsimaalaisia unohtaen paikalliset, miksi ei kannata lahjoittaa rahaa (Suomessakin on köyhyyttä) ja miten tämä on vain yksi pieni onnettomuus Suomen kannalta eikä tästä pitäisi nostaa haloota. Minä olen erimieltä. Mielestäni tämä on sekä kansallinen, että kansainvälinen katastrofi. Jollein jostain löydetä vielä satoja suomalaisia hengissä on tämä suurin onnettomuus sitten sotien. Eikä sotia mielestäni voi verrata tälläiseen, sodissa tappelevat ihmiset, tässä on kyse puhtaasti onnettomuudesta. Tavallisen Tanelin elämässä tämä näkyy. Aivan varmasti joku lasten tarhasta tai koulusta on ollut mukana, aivan varmasti työympäristöstä löytyy joku jota tämä koskettaa, jos ei muualta niin tuttavapiiristä tai pahimmassa tapauksessa omien sukulaisten keskeltä. Luojan kiitos minun korviini ei ole vielä kantautunut ketään tuttua jota tämä koskettaisi. Saas nähdä kun koulu jatkuu parin viikon päästä. Jos lehdet olisivat läntänneet lööppiin "150 000 kuoli tsunamin iskiessä!" tasan yhtenä päivänä ei kukaan olisi tehnyt yhtään mitään. Mummot olisivat juorunneet, kahvihuoneessa olisi päivitelty, mutta siinä se. SPR olisi varmaan lähettänyt apua, mutta vain sen mitä tavallisessakin tilanteessa. Ketä olisi loppujen lopuksi kiinnostanut 150 tuhatta kuollutta toisella puolella maapalloa? Kuinka moni olisi lahjoittanut rahaa? Jättänyt uudenvuodenraketit ostamatta? Oikeasti. Kuinka moni teistä lukijoita lahjoitti rahaa Bamin maanjäristyksen sattuessa? Kuinka moni edes muistaa koko juttua ellei sitä olisi nyt nostettu pinnalle? En minä ainenkaan. Tässä kohtaa media tuo esiin länsimaalaiset. Miksi? Jos suomalaiselle kerrotaan, että Aasiassa kuoli 150 tuhatta se ei tunnu miltään. Jos lehdessä kerrotaan, että pari sataa suomalaista kuoli hyökyaalloissa se tuntuu. Kun tuodaan lehtiin henkilöhaastatteluja, rajuja kuvia, itkeviä ihmisiä ja orpoja lapsia alkaa ihmisten silmäkulmaan muodostua kyynel. Ihminen alkaa miettiä mahtoiko tuolla joukossa olla joku tuttu? Hei, minähän olen joskus lomaillut tuolla. Onkohan se hotelli vielä pystyssä? Mitenhän sen kivan matkaoppaan kävi? Entä sen ystävällisen kauppiaan? Tuolla rouvalla on saman ikäsiä lapsia kun minulla. Entä jos minä olisin ollut tuolla? Mitä jos minun poikaystäväni olisi kuollut? Tuomalla aiheen lähelle, henkilökohtaiseksi, media saa ihmisen heräämään. Kun sopivalla hetkellä aletaan tv:ssä, radiossa ja lehdissä mainostaa tilinumeroita ja puhelinnumeroita joiden avulla voit antaa rahaa hyväntekeväisyyteen alkaa ihmisten lompakot heltyä. Jos näitä tarinoita ei tuotaisi näin lähelle ei ihmiset lahjoittaisi rahaa. Kuinka usein sinä olet lahjoittanut rahaa Afrikan lapsille? Lahjoititko rahaa nyt Aasiaan? Medialla on varmasti myös mielessä myyntitulot, en nyt väitä ettei sellaista tapahdu. Mutta jos ihmiset eivät kerran kestä tälläistä mässäilyä niin kuka hitsi niitä lehtiä ostaa? Kuka näitä uutisia tekee? Kuka niitä henkilöhaastatteluja antaa? Miksi uutisia tehdään? Kuka siellä median takana on? On tietylla tapa rumaa haastatella sekavia turisteja lentokentällä. Enkä minä hyväksynyt sitä Lumikeron tapaa kiskoa paljasjalkaisesta pojasta ulos sitä "kamalaa", kun toisen naamasta jo näki miten hirveää on. Sen sijaan tänään tullut Tomi Jalosen haastattelu oli oikein asiallinen. Totuus kuitenkin on, että suomalaisen on paljon helpompi samaistua toiseen suomalaiseen kun indonesialaiseen. Jos rahaa halutaan saada on ihminen saatava heräämään (syyllistäminen on äärimmäisen tehokasta). Ja rahaahan Aasiassa tarvitaan, nyt ja myöhemmin. Voisimmeko surra tätä sekä kansallisena, että kansainväisenä katastrofina? Mahtuuko meidän sydämeen sekä suomalaiset, että aasialaiset? Lopuksi pakko todeta, koska meitä niin haukutaan turistien suremisesta... Emme me suomalaiset ole ainoita maailman ihmisiä. Eiköhän Thaimaassa surra thaimaalaisia (sekä ulkomaalaisia). Eivät ne thaimaan uhrit siis jää huomioimatta.
|