Olen pahoillani jos edellinen teksti loukkasi. Olin turhautunut ja vihainen, olen edelleen turhautunut, mutta sen ehkä vielä kestää.

Olen alaston.

On minulla peitto ympärilläni, mutta siis noin kuvainnollisesti. Ihmeiden aika ei ole ohi tai sitten maailmassa on pala hyvyyttä. Sekavaa hyvyyttä tällä kertaa, mutta silti.
Pitkä mies luki edellisen tekstini ja hetken päästä hän tuli viereeni makaamaan. Varovasti hän kosketti selkääni ja lopulta otti tiukkaan halaukseen. Minä makasin hiljaa, tärisin, kramppailin, itkin ja lähes aloin huutamaan ääneen, että se menisi pois. Olin niin lähellä alkaa puhumaan sille ääneen, niin lähellä. Jokin järki päässä kuitenkin käski olla hiljaa. En ole varma olisiko pitkän miehen ymmärräys yltänyt ihan sinne asti.

Tiedättehän sen kun miehen edessä pitää näyttää parhaansa. Ei kiinnostavan miehen viereen mennä pitkillä säärikarvoilla, hajonneissa verkkareissa tai naama punaisena flunssasta. Ei miehen edessä myöskään saada paniikki- tai mitään muitakaan kohtauksia.

Vaan nyt olen totaalisen alasti hänen edessä. Hän on nähnyt minut heikoimmalla hetkellä mitä ikinä olen. Tila mitä olen salannut muilta (etenkin miehiltä) viimeiseen hengenvetoon asti. Periaatteeni sotii tälläistä vastaan ja lujaa. Älä koskaan, koskaan paljasta heikointa kohtaasi kenellekkään. Älä koskaan luota kehenkään niin paljoa. Ihmiset ovat pahoja, he käyttävät saamiaan tietoja väärin, ehkä ei tänään, mutta jonain päivänä.

Minä olen hullu.