Viimeistä viedään, siis kuukauden päivää.
Kun muillakin on niin söpöjä niin miksipä en minäkin.

Stimpy ja Milla kävivät tänään katsomassa kisuja. Vähän kyllä jänskätti niiden käynti. Voin kuvitella miltä adoptoitavista lapsista tuntuu kun kylään tulee uusi äiti ja isä ehdokas. Nenä pyyhitään räästä ja ollaan niin koreita kun olla ja voi. Nyt toivon vain kovasti, että pennut teki tarpeeksi hyvän vaikutuksen ja joulukuun alussa todellakin lähtee kaksi tenavaa hyvään kotiin. Yalbert kyllä taisi jo paikkansa lunastaa. :)

Tiimari pisti ensimmäiset joulumainokset postilaatikkooni. Odotan joulua innolla, vaikka ehkä vähän aikaista mainontaa onkin. Olisivat nyt odottaneet marraskuun puolelle. Tänä jouluna toivon mukaan todellakin olen kotona. Ostan oman pienen kuusen ja oman joulukinkun. Istuskelen hiljaisessa asunnossa kissoineen ja kirjoineen ja nautin. Käyn keskellä yötä Kalevan hautausmaalla ihastelemassa kynttilämerta ja sytytän pari kynttilää kynttilättömille haudoille.
Jos vaan on rahaa.

Sitä ennen olisi kuitenkin tehtävä vaikka mitä. Esim. seuraavan kahden viikon aikana olisi luettava 3 tenttikirjaa, joista yksi mahdollisimman nopeasti, palautuspäivä oli toissapäivänä, eikä voi uusia kun se on varattuna jollekin muulle. Hyi mua, panttaan kirjaa.
Ei huvita. Haluaisin vain käpertyä sohvalle yhtä pieneen myttyyn kun Lilla, keskelle peittoja ja nukkua onnellisena kun pikkukissa. Välillä käydä jahtaamassa leluhiirtä ja palata sohvalle kaverin kainaloon.
Varpaita palelee vaikka on villasukat.

Äänestyspäivä. Olisin toki voinut äänestää ennakkoon, kirosin aamulla kun en ollut niin tehnyt, sillä tiesin jo aikaa sitten ketä äänestän. Äänestyspaikkani oli kuitenkin entinen ala-asteeni, joten ihan nostalgian takia oli pakko jättää täksi päiväksi.
Oli kamala huomata miten lapsen muisti heittää. Ensinnäkin karttaa tutkiessa järkytyin. Kouluhan sijaitsee paljon lähempänä nykyistä kotiani ja paljon paljon kauempana kodista jossa lapsena asuin! Ei ihme etten silloin eräänä keväisenä päivänä törmännyt kouluuni kun kävelin kaupungilta kotiin. Toinen järkytys odotti koulun pihassa. Muistin, että koululle kiivettiin pitkää mäkeä ja koulu olisi selvästi mäen päällä. Se oli pieni onneton mäennyppylä ja mäkikin oli lähinnä pieni rinne. Saati se kerrostalo siinä vieressä jonka muistin olevan hurjan iso! Tuskin oli neljää kerrosta enempää. Koulukin oli paljon pienempi kun muistin, itseasiassa todella pieni.
Äänestäminen tapahtui pienessä ahtaassa käsityöluokassa. Hitsi, Hervannassa taidettiin äänestää tyyliin liikuntasalissa. Tuossa luokassa oli tosin tunnelmaa, siellä tuoksuikin sellainen vanhanaikainen käsityö. :) Olisin mielelläni kierrellyt koulua enemmänkin, mutta portaiden alapäässä istui pari vaalikahvimummoa joten en kehdannut hipsiä yläkertaan missä oletettavasti luokat oli? Ei mitään muistikuvaa vaikka olinhan tuolloin jo kolmannella luokalla.
Äänestin muuten nuorehkoa naispuolista demaria. Kivittäköön ken tahtoo. Tampere tarvitsee demareita kokoomuslaisten sekaan!

Joonas kommentoi sanomisiani epäselvään tapaan. En tiedä pitäisikö tuo tulkita positiiviseksi vai negatiiviseksi. "Positiivistä" alunperin ajattelin kun tuon Joonakselle sanoin. Luen silti tuon lähinnä vittuiluna. Naisethan on tyhmiä, itsekkäitä, tisseillään kaiken saavia turhamaisia kanoja jotka ei ikinä tule ymmärtämään mua!
Hmm... Kyllä, negatiivisenä.

Ihme niiskutuspäivä. Oikeastaan tämä alkoi jo eilen. Masentaa, surettaa ja tekee mieli itkeä, ilman mitään syytä. En keksi oikeasti mitään fiksua syytä miksi pitäisi olla tälläinen surullinen olo, kuhan vain on. Typerää. Hormoonit varmaan? Tai jokin muu fyysinen vajaus. Hölmö kroppa.

Sain kissanpentujen kuvat vihdoin nettiin. Tuo sivusto on vähän turhan teennäinen ja krääsämäinen, olisin halunnut jonkun yksikertaisen ja selkeän, mutta en jaksanut etsiä. Laiska kun olen. Ei tälläisinä päivinä.
Anyway, en jaksa etsiä linkkiä joten menkään kissablogiin, siellä on linkki. :)
Cat fight ja Yalbert! (kurkistaa paperin alta) on suosikkejani! :D

Tänään on ollut jotenkin hyvin kummallinen päivä. Ei sillä, että olisi tapahtunut jotain suurta tms, mieliala ja tunteet on vaan ravanneet ylös-alas.

Päivällä fiilis oli ihan jees, kun lähdin Timolle laitattamaan kisukuvia nettiin. Oli ihan mukava nähdä Timoa, vaihtaa vähän kuulumisia. Siinä Timon sohvalla istuessa tuli kuitenkin vaivaantunut olo. Olen pyöritellyt tätä kielen päällä varmaan jo viikon, mutta nyt sitä ei tarvinnut enää pohtia. Vanha suola janottaa. Perkele. En nyt tiedä missä määrin ja minkä asian suhteen (seksin), mutta huomasin vain pohtivani vanhoja. Tarkoitus oli avautua tuosta enemmänkin, mutta tänään tunteet heittelee...
Lähtiessä olo oli vielä hyvä, hymyilin pää pystyssä ja tunsin olevani upea. Myöhästyin kotiin tullessa bussista, ei sen enempää. Hyvä mieli oli silti Saharassa asti. Vitutti, kiukutti (Mäkissäkin oli kahvikone rikki enkä saanut kuumaa lattea jäätyessäni tuonne pakkaseen), masenti. Pää roikkui polvissa ja kaikki oli ihan surkeaa.
Kotona törmäsin tietoon johon en osaa suhtautua. Laskin 1+3 ja se on edelleen 4. Hitto. En voi edes tilittää tästä, koska se ei liity minuun mitenkään, se on täysin toisen ihmisen elämä. Minulla ei ole edes oikeutta mennä häneltä kyselemään asiasta, vaikka mieli tekisi. Silti en voi olla pohtimatta. En voi edes kehitellä mitään nimetöntä juttua tähän, sillä tuo ihminen tod.näk. lukee näitä sivuja ja tietäisi minun puhuvan hänestä. Ja kun asia ei todellakaan minulle kuulu. Mitä nyt harmittaa jos se on totta, sillä...niin. Noh, en vain halua hänen joutuvan petetyksi.

Empä muuten ole puhunut Joonaksen kanssa pariin viikkoon, vaan eipä kai ole tarvettakaan.

Ai niin, jos joku tietää hyvän sivun joka tarjoaa tilaa ja helpon ja kätevän tavan saada valokuvia järjestykseen niin kertokaa heti. En jaksaisi alkaa säätämään noita kissakuvia itse.

Äiti yritti pyydellä anteeksi. Ilmoitin tylysti ettei minua kiinnosta. Ihme kyllä se ei ole yrittänyt soitella uudelleen. Aika varmaa on, että sekin päivä vielä koittaa. Äiti olettaa minun olevan vain vihainen ja leppyvän "ihan tässä lähipäivinä". Niin ei tosin tule käymään.
Tunnen itseni kyllä todella julmaksi. Eihän omaan vanhempaan nyt voi katkoa välejä kokonaan, eihän. Vanhempia on vain siedettävä oli ne millaisia vain, koska ne nyt on sinun vanhemmat. Vanhempia on vain ne tasan kaksi, ei puolikkaat voi korvata kokonaisia mitenkään. Vai voiko? Voiko äitipuoli olla oikeasti se äiti? Tokihan äitipuoli voi olla parempi, luotettavampi, mukavempi, ystävällisempi, kokeneempi jne, mutta voiko hän korvata kokonaisen äidin?
Jos en olisi näin vanha saattaisin jopa harkita kutsuvani Anjaa (äitipuoleni) äidiksi. Toisaalta en ole koskaan niin tehnyt enkä oikein tiedä mitä Anjakaan asiasta ajattelisi. Jotenkin ymmärsin lapsena ettei Anja edes halua, että häntä kutsuttaisiin äidiksi, nythän tilanne voipi olla eri kun Anjallakin on lapsi ja kutsumme häntä äidiksi puhuessamme Jennalle.
Lyhyt kertaus, jos jollakin on hakusessa sukulaissuhteeni. Minun vanhemmat erosivat kun olin viiden. Minulla on yksi kokonainen sisko, isosiskoni Anna, minulla on äidin puolelta siskopuoli Sara (12v) ja isän puolelta äitipuoli Anja ja siskopuoli Jenna (8v).
Isosiskoni kyllä saisi varmaan skaakin jos menisin kutsumaan Anjaan yleisesti äidiksi. Joskus tästä kinasimme puhelimessa. Annan mielestä Anja on Anja ja äiti on äiti. Vaan kun äiti ei ole tuntunut äidille enää kymmeneen vuoteen. Äiti on vain joku inhottava ihminen jota on ollut pakko sietää kun se saakeli on sukulainen. Voiko äitiään vihata tällä tavalla? Tai en tiedä onko tämä oikeastaan vihavihaa, ennemminkin katkeruutta ja halveksuntaa.
On vaan niin syyllinen olo vaikkei kai pitäisi edes olla. Enhän se minä ollut joka käski tehdä itsemurhan. En vain tiedä ketään joka oikeasti olisi katkaissut välinsä vanhenpaansa.

Minä haluan äidin jonka kanssa voin puhua! Minä haluan äidin jolle voin soitella ja viesteillä! Minä haluan äidin joka on äiti!

Räjähdin eilen hieman irkissä. Tämä eräs yökötys joka lahjoitti minulle turhan digikameran alkoi jälleen "päteä". Turhaa mussutusta minun koneeni toiminnasta, joka ei haittaa ketään muuta millään tapaa, minua voisi harmittaa, mutta ei harmita. Hänellä on kuitenkin tarve neuvoa. Miksi tarvitsee tulla neuvomaan ja pätemään jos minua ei koko "ongelma" edes häiritse. Minua häiritsee hänen päteminen! Päätin siis avautua. Kun vaadin häneltä vastausta "voisiko hän kertoa miksi hänen tarvitsee neuvoa minua asiassa joka ei edes kuulu hänelle" hän päätti vaatia minulta vastausta miksi minä olen joutunut vatsahuuhteluun. Öh, anteeksi. Mitä helvettiä hänelle kuuluu miksi minä olen joutunut vatsahuuhteluun?! "Koska sä olet kirjottanut niistä blogiisi." Anteeksi?! Se, että minä tilitän tänne asioitani ei tarkoita, että jokainen pulliainen voi tulla vaatimaan minulta vastauksia minun tapohini elää, etenkään kun asiat eivät liity heihin mitenkään! Tokihan olen tilivelvollinen niille jotka esim. ovat olleet tilanteessa läsnä (osallisia) ja heille olenkin selittänyt tekojani. Mutta ihminen joka ei liity asiaan mitenkään...

Suivaannuin sen verran tehokkaasti, että päätinpä sanoa kaikki mitä hänestä ajattelen. Siinä meni kanavalle niin yököttävä lääppiminen miiteissä kun tilitykset irkissä. Jossain aiemmin olen varmaan kiroillut miten vihaan hänen tapaansa tulla istumaan aina minun viereen (miiteissä) jos siinä on tilaa. Ja kännisenä selittämään kaikkea "Elina, sä olet niin hieno ihminen" paskaa, joka ei oikeasti vähempää voisi kiinnostaa. Etenkään kun hän vain on niin creepy! Samoin hänellä on tapana kännipäissä (ja välillä selvänäkin) tulla irkissä tilittämään minulle elämäänsä. Miten paskaa elämä on, miten hänkin on harkinnut itsensä tappamista jne. Olen vaikka kuinka monesti sanonut suoraa etten halua kuunnella muiden tilitystä, mutta ei. Kaiken huipuksi hän alkoi eilenkin kaiken tämän kinaamisen jälkeen tilittämään... "Kun minä joskus kuolen niin varmaan oman käden kautta lähden. Eipä minua kukaan varmasti jää kaipaamaan." Aaaargh!
Se, että minä tilitän täällä elämääni ei tarkoita, että minä haluan kuulla muiden tilitystä! Jos minä olen täällä kertonut harkitsevani itseni tappamista niin ei se tarkoita, että haluan kuunnella kuinka tuhannen muun ihmisen päässä on käynyt sama ajatus! Miksi se on niin saakelin vaikea ymmärtää, että tämä on vain blogi, ei sen enempää. Sinä lukija et ole yhtään sen suuremmassa asemassa minun elämässäni vaikka tätä luetkin! Minä en tunne sinua sen paremmin vaikka sinä ehkä oletat tuntevasi minut tämän kautta. Minä en ole yhtään sen valmiimpi kuuntelemaan sinun juttujasi vaikka ne olisivat saman tyylisiä kuin minun! Enhän minä edes tunne sinua!
Okey, lopuksi on todettava, että ei minua häiritse jos joku teistä laittaa/on laittanut mailia/viestiä jossa kertoo elävänsä saman tyylistä elämää. Se on ihan ok. Pointtini vain on, että älä odota minulta sympatiaan ja terapiaa. Joidenkin kanssa on mukava keskustella enemmänkin (Joonas), joiden kanssa ei kiinnosta jatkaa asiaa mihinkään (tämä idiootti).

Niin, päätin etten aio olla enää yhteydessä äitiini. En vain ole kertonut sitä vielä hänelle.

Paviaanit on perseestä ja helkutin rumia joten lähdetään siitä.
En kertakaikkiaan voi ymmärtää tätä hirveää meteliä Korkeasaaren paviaanien takia. Samat ihmiset jotka ottavat marsuja, kaneja, hamstereita jopa kissoja ja lopettavat nämä allergian vuoksi, saati ne taliaivot jotka ottavat kesäkissoja, meuhkaavat nyt suu vaahdossa paviaanien takia. "On julmaa ottaa eläimiä ja lopettaa ne kun ei kykenekään huolehtimaan niistä!" Hetkinen... Pohditaanpa ensin sitä faktaa, että nämä (tuskin enää nämä?) paviaanit ovat eläneet Korkeasaaressa jo neljäkymmentä vuotta. Onkohan alkuperäisiä enää yhtään? (Nopea vilaisu..ei.) Neljäkymmentä on kuitenkin aika kunnioitettava aika. Kenen kissa tai koira on elänyt niin kauan? En siis menisi sanomaan, että Korkeasaari otti paviaanit ja nyt päättää hylätä ne.
Okey, onhan se lopetus huono idea. Parempi olisi sijoittaa paviaanit muualle lopullisesti tai edes tilapäisesti. Mutta minne? Suomessa ei tietääkseni ole "suurempia" eläintarhoja kun Ähtärissä ja Särkänniemessä. Kummassakaan ei ole tiloja joihin paviaanit voisi laittaa. Särkänniemeen niitä on jopa aivan naurettava yrittää sijoittaa, sen verran hyvin tunnen paikan tilat... Ähtärin tiloja en ole nähnyt vuosikausiin, mutta siellä ei eksoottisia eläimiä ole, joten en usko, että heilläkään on tiloja. Tuossa kun on se iso ongelma, että paviaanit on sijoitettava yhtenä laumana ja he tarvitsevat lämpimät sisätilat, mikään pihan perällä nököttävä häkki ei siis riitä! Ainoa vaihtoehto on siis ymmärtääkseni ulkomaille. Vaan jos ulkomaiset eläintarhat eivät paviaaneja halua niin mikäs teet? Ei heilläkään varmasti ylimääräistä tilaa ole? Enkä usko, että tuota laumaa toisen lauman kaveriksi noin vaan tungeta?
Mitä siis tehdä? Sanokaapa se paviaanien puolustajat.

Kävin tänään lääkärissä. Sain vihdoin siis valittaa pääkivusta. Arvatkaa mikä oli vastaus. "Ole ilman lääkkeitä viikko, katsotaan josko se menisi ohi, nuo tulehduskipulääkkeet kun voi aiheuttaa kierteen." Aaargh! Okey, ei se lääkäri noin ilkeä ollut. Pisti lähetteen neurologiselle, ihmetteli syvästi ettei mtt ole sellaista koskaan tehnyt kun noita harhojakin näen. Sanoi myös, että saan tulla uudelleen kitisemään jos päänsärky ei hellitä.
Sattui siinä hassu juttukin, joka harmittaa näin jälkikäteen. Lääkäri kokeili näitä kaikkia perusjuttuja, seuraa kynää, kosketa sormella nenää, pistä vastaan kun painaa jalkapohjasta, työnnä vastaan kädellä kun hän painaa jne. Jossain vaiheessa alkoi kieltämättä huvittaa kaikki testaaminen sillä tiesin, että kaikki toimii ok. Lääkäri sitten puuttui hiljaiseen hihitykseeni. "Mikä naurattaa?" Olenko oikeasti ainoa ihminen joka nauraa tämän tyyppisissä tilanteissa? Tai typerissä vastoinkäymisissä (viittaan siihen aiempaan missä oliko se mtt:n tms virkailija kysyi kiukkuisena samaa puhelimessa)? Onko se jotenkin niin kummaa? Miksi ei saa nauraa?
Noh, toivon mukaan kipu häviää, missään ei ole mitään vikaa ja unikin tulisi paremmin. Ihan kun joo... b:ta lainatakseni, ahdistaa.

Okey, olemme jo maanantain puolella, mutta minun vuorokausirytmi onkin ihan omiaan. Koska tämä on jo niin vanha ja kulunut juttu aion toteuttaa sen vasta nyt. Olkaa hyvä, sunnuntai-lista.

* ylösnousemisia nauhoittaakseen ohjelmia (kello oli 16.30): 1 kpl
* ylösnousemisia huutaakseen kissalle ettei ruokakuppeja saa haudata olemattomalla hiekalla: ainenkin 3 kpl
* sama nousematta ylös: 14 kpl
* puhdasta vaatetta (vihdoin): 2 koneellista
* kissanpennun nostoja turvallisemmalle alueelle: n. 15 kpl
* television tuijottamista: 7 tuntia
* joista videolta: 3 tuntia
* manaamisia ensi viikon aikaisista herätyksistä: 53 kpl
* replyttyjä sähköposteja: 1 kpl
* irkkissä tuotettuja sanoja: 1 kpl (tällä ei pysytä listan kärjessä)
* uusia blogeja tilattu pamaukseeni: 4 kpl (oma blogi!)
* järkytyksiä huomata joutuneensa tuntemattoman blogin etusivun linkkilistalle: 1 kpl
* "väsyttää"-fiiliksiä: 0 kpl

Kiitokset S-Jannelle

Sorry, ei ole mitään sanottavaa. Olen nysvännyt viime viikot kirjaimellisesti kotona. Kaupassa olen käynyt kun kaappi on ammottanut tyhjyyttää, mutta siinä kaikki. Ei vaan huvita mikään.

Pää on edelleen kipeä, nyt myös ulkopuolelta. Onneksi maanantaina on lääkäri, tosin varasin sen ihan muuta asiaa varten.
Pää hajoaa myös tuohon kissaan. Älytön mouruaminen (onneksi aika matala) jatkuvasti. En tiedä onko se olevinaan juttelemista vai mitä, mutta ärsyttää. Kuten toiseen blogiin kirjoitin on Tiiti myös hieman turhan tarkka pennuista. Mouruamista esiintyy myös jos pennut uskaltavat paria metriä laatikkoa kauemmaksi. "Hiljaaaa!"

Katsoinpa äsken maikkarin "uuden" visailuohjelma Valiojoukon. Voi jessus. Katsoin sitä ihmeissäni jo viime viikolla, mutta nyt ole oikeasti vakuuttunut sen typeryydestä. Viime viikolla taisi paikalla olla sotilaita (nam, komeita), nyt oli sihteereitä. Silti mikään kysymys ei liittynyt mitenkään tämän alan tehtäviin. Miten voit olla "paras sihteeri" jos ei edes kisata oman alan tiedoista?! Suurin osa kysymyksistä taisi koskea kirjallisuutta, koska se oli monen kilpailijan oma aihealue. Hyvä sihteeri tietää kirjallisuudesta ja musiikista?
Säännöt tässä pelissä on myös kerrassaan sekavat. Kyllähän ne ymmärtää, mutta yleensä visailu on fiksu jos säännöt on mahdollisimman simppelit. Tulee ihan mieleen se Frendien jakso jossa Joey harjoittelee juontajan hommia visaillen muiden poikien kanssa. Ja mitä helvettiä ne kännykän näppäimistö leikit on! Ihan hauska idea joo, mutta ei oikein sovi muuhun visailuun ko. ohjelmassa. Huh huh.

Pitäisi varmaan hommata elämä.

Olin yllättynyt miten nopeaa Joonaksen ex kuuli tilityksestäni. Olin hieman yllättynyt myös reagtiosta. Vaan mitäpä muutakaan sitä olisi voinut odottaa. Ja koskapa mikään olisi mitään miltä se näyttää.

Pääkipu vainoaa edelleen. Pitäisi kai huolestua, mutta en osaa. Kaippa se johtuu siitä, että nukun liikaa? Toisaalta, jos, niin miksi sitä ei ole esiintynyt aiemmin? Ja miksi särkylääkkeet ei auta?

Nyt on taas niitä päiviä kun kaikki kiukuttaa. Ei ole olemassa mitään suurempaa syytä mikä vituttaisi, on vain kasa pienempiä. Kamalasti tekisi mieli tilittää, mutta ei ole mitään tilitettvää. Pää on kipeä, on flunssa, tiskit on tiskaamatta, pyykkiä pitäisi pestä, Tiitin käytös nyppii välillä, vituttaa kun ei saa mitään aikaiseksi, kurkku on kipeä, ei ole sitä digikameraa jne. Kuhan vaan vituttaa.

Timo aikoo lähteä Filippiineille jouluksi ja uudeksivuodeksi. Voi paska...tai siis sinällään hienoa. Timo ei ole koskaan käynyt Tallinnaa/Tukholmaa pidemmällä, ei edes lentänyt koneella minnekkään. Jotenkin vaan vaivaa. Tahtoisin lähteä mukaan. En sen takia, että haluan ulkomaille vaan, koska minä vuosia uneksin siitä, että minä veisin Timon ensimmäistä kertaa ulkomaille, Lontooseen. Minä voisin kertoa tarinoita eri paikoista ja näyttää kaikki hienot jutut. Tavallaan kai jotenkin olin niin päättänyt, että Timon ensimmäinen ulkomaanreissu tapahtuu me-muodossa, me menemme.
Ja nyt se on lähdössä yksin. Ei sen näin pitänyt mennä...

Kirjoitin joku viikko sitten elämäni suurimman salaisuuden sähköpostimuotoon. En kuitenkaan lähettänyt sitä silloin kellekään. Äsken jostain kumman syystä, asiasta ei edes puhuttu, ei ole puhuttu sitten sen viime viikkosen, päätin lähettää sen mailin Joonakselle. Naps lähetä nappia ja sinne meni.
Niin olen itselleni vannonut etten kerro tuota asiaa niin, että siitä jäisi jälki. Haluan nimenomaan kertoa sen suullisesti ettei toinen koskaan voi käyttää tuota minua vastaan (suullisen voi aina kieltää, kirjallista hieman hankalampi). Ettei tarvitse pelätä löytävänsä tuota jostain blogista, nettisivuilta, koulun seinältä tms joku päivä. Mutta enpä pysynyt päätöksessä.
Siitä päivästä saakka kun Joonas jätti avaimen tuohon pöydälle olen tiennyt ettemme näe enää (paitsi ehkä sattumalta). Ehkäpä halusin todistaa sen myös laittamalla tuon mailina. Nytpä ei ole sitäkään syytä nähdä. Saanpahan todistettua, että teoriani "emme enää näe koskaan" pysyy totena.

Paskamaisinta on, että nyt en saa mitään palautetta. Huomenna tuntuu, itseasiassa jo nyt, ihan siltä kun mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Ihan kun en olisi kertonut koko juttua. En tiedä onko se hyvä vai huono. Kallistun enemmän huonon puolelle. Yhtä hyvin olisin voinut jättää kertomatta jos asia ei tule muuttamaan yhtään mitään, jos ei tunnu yhtään miltään.
Että olisi siihen nyt voinut jotain sanoa, vaikka pelkäänkin, että päästät vain sammakoita suustasi, vaikken tiedäkkään mitä ihmettä minun pitäisi sanoa takaisin. Silti.

Tänään vihdoin myönnyin, tämä on flunssaa, ei allergiaa. Perse. Ei sinällä, flunssa on helpompi hoitaa eikä kissoista siis ole haittaa. Olisi pitänyt vain äkätä tämä aiemmin. Nyt flunssa on päässyt jo siihen pisteeseen, että olen aivan kuollut ja olo on kuumeinen. Jos olisin älynnyt tämän aiemmin olisin kerennyt lääkitä itseäni ja selvinnyt nuhalla ja köhällä.
Mene tässä nyt huomenna luennolle niiskuttamaan hulluna. Miten niiskutus voikin kaikua luentosalissa niin kovana verrattuna normaaliin koululuokkaan?

Viimeiset kolme - neljä päivää on vaivannut myös julmettu päänsärky, edes särkylääke ei auta. Missähän vaiheessa pitäisi huolestua lääkärille asti?

Joonas teki aika paskamaiset tässä parisen yötä sitten. Pisti kännisen ex:nsä juttelemaan minun kanssa irkissä. Tai ex halusi jutella, mutta Joonas avasi tällä irkin ja kertoi kuka olen. Kiva. Yritä siinä nyt jutella jollekin ihmiselle jota vihaan silmittömästi. Ei sinällä, en tunne tätä ex:ää oikeasti, olen kuullut vain yhden puolen tarinasta, tiedän vain puolet totuudesta. Silti en halua jutella ihmisen kanssa joka mielestäni on täysi kusipää. Naisen joka pilaa toisten naisten maineen. Kiitos tämän ex:n minä saan tapella Joonaksen kanssa jokaisessa keskustelussa asemastani. Koska tämä ex nyt vaan päätti olla paskamainen bitch saan minäkin kärsiä. Joudun jatkuvasti todistelemaan ettei kaikki naiset (minä) ole samanlaisia itsekeskeisiä, typeriä, turhamaisia lehmiä kun hän. Olisi niin tehnyt mieli huutaa tuolle ex:lle oikein kunnolla, miten pahaa tuhoa hän on saanut aikaiseksi. Enhän toki voi tietää miten paljon tuhoa juuri hän on saanut aikaan, mutta tuskin ainenkaan kovin paljoa edistänyt Joonaksen käsitystä naisista tuollaisella käytöksellään. "Joo, mä tiedän, että olen ollut aika inhottava Jallulle." Paskaako se minua lohduta! Hyvä sinun on surkutella kun on tullut, ja tulee edelleen, käytettyä toista hyväksi! Tekisit asialle jotain idiootti! Luuletko, että minua lohduttaa kun minä saan tapella joka saatanan päivä vain, koska minun nyt vain "teki mieli" olla paskamainen!?
Yritä siinä sitten keskellä yötä (about 4-5 aikaan) saatanallisessa päänsäryssä olla kiltti kun toinen tulee viattomana juttelemaan. Onneksi ei sentään oltu naamatusten.

Parasta tässä postauksessa on, että tämä kulkeutuu tuon ex:n korviin. Haista paska.

Heräsin tosi aikasin, varttia vaille neljä, iltapäivällä. Eipä siinä sitten kovin paljon kerennyt mitään. Ihmeen paljon loppujen lopuksi kerkesin, ainenkin tuhlaamaan rahaa. Apteekki tosi yksinään imaisi jo yli satasen. Vapaa Valinnassakin vähän innostuin, niillä kun käy nykyään Visa Electron. Ruokakaupassa sentään hillitsin itseni, johtui varmaan siitä, että eilen tungin ruokakauppaan lähes 40e.

Noh, nyt on sentään Seroquelia. Ei enää näkyjä kiitos! Jos saisi unen päästäkin kiinni.

Maanantaina on pakko mennä tuhlaamaan vielä lisää... auts. Maksoin sentään kahden kk vuokran (marraskuun etukäteen) joten ensi kuussa ei tarvitse sitä murehtia. Rahan tulo kun on aika vähäinen varmaan marraskuussa.

Naama kutiaa, toivottavasti kissat ei ole se syy.

Mietin tässä olisko pitänyt aloittaa uusi sivu, mutta enpä jaksa. Toisaalta jos kirjoitan tässä kuussa yhtä paljon kun viime kuussa niin kuun lopussa alkaa olla sivulla tavaraa enemmän kun tarpeeksi. Noh, itketään sitä sitten.

Arvaatte varmaan kuka nukkui tänään taas viiteen iltapäivään. Okey, varttia vaille. Nyt kun Seroquelitkin loppu (jo useita päiviä sitten) ei iltaisin edes uneta, plus näen näkyjä, jippii. Onneksi huomenna pääsee apteekkiin, jos herää ajoissa. Itseasiassa olisi päässyt jo tänään. Olin lähdössä tuhlaamaan plussaseteliä Pikkoloon kun ajattelin tarkistaa vielä tilini tilanteen. Aaargh! Siellä oli paljon rahaa! Kela oli tehnyt sairaspäivärahapäätöksen! Päätöstä ei siis ole vielä tullut kotiin, mutta rahat on tilillä! Iiik! Huomenna tulee vielä sossun rahat, joten kohta mä olen rikas! Tai no, rikas ja rikas, riippuu kenen mittarilla mitataan. Eikä se paljon lohduta. Sossu kun huomioi seuraavassa (marraskuun) päätöksessä nuo sairaspäivärahat joten marraskuussa sossusta ei tod.näk. tipu mitään. Asia mitä en tosin osaa murehtia nyt, vaikka pitäisi. Pitäisi laittaa rahaa sivuun, mutta miten sellainen ikinä voi onnistua minulta?

Kaippa tämä tästä taas joskus. :P